keskiviikko 22. helmikuuta 2017

Miika Nousiainen: Juurihoito


 
Suku- ja hammaslääkäriromaani
 
 
Miika Nousiainen

Juurihoito

 
Otava
2016
 
 Kuka olet?
 Minne menet?
Puudutetaanko?


Lähikirjaston 7 vrk pikalaina


 
Miika Nousiaisen Juurihoidon jalanjäljille pääsin oman hammaslääkärini opastamana. Hän suositteli minulle tätä kirjaa. Olen aina kammonnut hammaslääkäreitä ihan kouluikäisestä nappulasta asti. Mutta nykyinen hammaslääkärini on vienyt omalla huumorillaan vastaanottokäyntini sellaiselle tasolle, että pelko on muuttunut hauskaksi tilanteeksi ja lieventänyt samalla tuolissa kokemaani jännitystä. Tosin oma kalustoni on siinä kunnossa, että tämä teoksen nimenmukainen   "hampaantappotilanne" on minulle täysin vieras toimeenpide.

Mainosmies Pekka Kirnuvaara istuu yksityisen hammaslääkärin vastaanotolla, jonka kyltissä lukee nimi "Esko Kirnuvaara HLL" - sama sukunimi kuin hänellä itsellään. Sitten tulee kutsu vastaanotolle ja istuessaan vastaanottohuoneen tuolille, Pekka alkaa tiedustella lääkärin sukujuuria. Onhan Kirnuvaara sen verran harvinainen sukunimi, että todennäköisyys läheiseen sukulaisuuteen on varsin mahdollinen. Käykin ilmi, että nämä Kirnuvaarat ovat todella sukulaisia ja peräti saman miehen jälkeläisiä, kun molemmilta puutuvat "viitoset". Onhan tämä puutos ilmeisen perinnöllinen taipumus.
 
Isän etsimisessä Nousiainen nostaa esiin monenlaista teemaa. Näitä teemoja kirjailija on ripotellut pitkin matkaa etappi kerrallaan. Kanntavin teema on mielestäni huoli kansalaisten yhdenvertaisesta oikeudesta varallisuudestaan huolimatta laadukkaaseen hammashoitoon. Onhan se tunntettua, että elämäntavoilla, koulutustasolla ja varallisuudella on suora korrelaatio kansalaisten purukaluston kuntoon.
 
Matkan edetessä kirjailija nostaa aina vain uusia teemoja eteen. Milloin on tapetilla, pakolaiset, alkuperäiskansojen oikeudet, seksiturismi lieveilmiöineen jne. Välillä minua jo hengästytti ja kaiken keskellä jäin kysymään, mitä oikeastaan kuuluu Kirnuvaaran poikien isälle?  Joko hänet pian löydetään?
 
Reilu 300-sivuinen taskukirjakokoon nidottu teos on kaiken kaikkiaan ihan kelpo luettava. Nousiaisen näkökulma huumoriin kehräsi minusta samoin kuin kissa lämpimällä uunin pankolla. Loppuratkaisu oli melkein odotettu, mutta siitä jäi mukava jälkimaku. Suosittelen sitä Sinulle makusteltavaksi vaikka iltalukemistoon, kun hampaat on pesty ja välit hyvin langotettu.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti