keskiviikko 15. huhtikuuta 2020

Jeremy Archer:Minkä taakseen jättää

Jeremy Archer

Minkä taakseen jättää

Clifton-kronikka osa 6

Cometh the Hour

2016

Sitruuna Kustannus
2020

480 sivua

Arvostelukappale
Kiitos kustantajalle!


Olen suurella innolla seurannut Archerin Clifton-kronikan etenemistä osa toisensa jälkeen. Archerin uusimman kirjan moodi noudattelee rakenteeltaan edellisiä osia - tämä kirja alkaa siihen mihin toinen jäi - kunnianloukkausoikeudenkäyntiin Emman Cliftonin ja Virginia Fenwickin välillä. Siihen saadaan lopulta ratkaisu aikaiseksi, mutta tuo oikeudenkäynti jäi jotenkin taas irrallisena roikkumaan. Sitä oli vaikeaa yhdistää mitenkään tämän kirjan osaksi. Muutenkin kirjan rakenne on identtinen edellisten kanssa. Luvut on nimetty aina sen mukaan, kenen vinkkelistä juttua tarkastellaan. Tällä kertaa huomion keskipisteenä ovat Harry ja Emma Clifton (kahdesti), Giles Barrington (kahdesti), Lady Virginia Fenwick, Sebastian Clifton ja Hakim Bishara. Pidän tästä Archerin tavasta rytmittää kertomusta.

Kun katsotaan Archerin Clifton-kronikkaa kokonaisuuteena - näiden jo julkaistujen osien näkökulmasta - olen pitänut eniten juuri ensimmäisestä osasta. Siinä henkilöhahmot olivat sellaisia, jotka minuun osui ja upposi. Varsinkin tämä Harryn "kummisetä" Jack Tarrant oli henkilö, jonka "oloista" olisin kaivannut mukaan tarinaan jollain tavoin vielä pidemmälle ajalle. Muutenkin ensimmäisen kirjan jälkimaku oli monikerroksellinen - se todella viehätti. Onhan näiden kahden miehen Harryn ja Gilesin taustat niin kovin erilaiset. Nyt poikien keski-ikäistyttyä tuo "erilaisuus" on tasoittunut ja molemmat ovat menestyneet omalla sektorillaan, vaikka kohtalon oikku on osoittanut oman näkymättönän käden liikkeensä kummankin elämään. Vähän samanlainen "tatsi" kuin kirjassa Kain ja Abel (Sitruuna kustannus, 2016)

Jeremy Archer on taitava yhteiskunnallinen kirjailija. Hän tuntee selvästi brittiläisen kansankerrostumat kuin omat taskunsa. Tarkkanäköisesti hän kirjoittaa yläluokkaan kuuluvien aatelisten ja keskiluokkaisen työväenluokan elämäntavasta. Tähän kirjaan on tullut mukaan naapurimaan kuninkaaliset Ruotsista ja Rautarouva omalta maalta. Kovasti odotin, että brittiläistä yhteiskuntaa ravistellut IRA:n terroritoiminta olisi jotenkin näkynyt Barringtonin laivanvarustamon arjessa.  Niillä kun oli oma  vahva vaikutuksensa 1970-luvun alun elinkeinoelämään ja politiikkaan ihan joka kohdassa - myös Lontoon Cityn liepeillä. Saa sitten nähdä, millainen on lopputulema tälle mielenkiintoiselle sukutarinalle!

Uuttakin on jo tulossa Archerilta. Harryn menestyskirjat William Warwickistä ovat nähneet päivänvalon. 'Tämä ei ole etsivä tarina, tämä on tarina etsivästä' (Pan Macmillan) Warwick on uransa alussa Scotland Yardissa ja selvittelee kirjassa Nothing Ventured (Pan Macmillan, 2019) Rembrandtin maalauksen varkautta. Toivoa sopii, että tämä kirjasarja tullaan suomentamaan! Tästä uudesta Archerin kirjasta  voit lukea tästä.

4 kommenttia:

  1. Kiva kun sinäkin tykkäsit. Ensi vuonna meitä Archer-faneja todella hemmotellaan.

    VastaaPoista
  2. Anneli, toivon mukaan👍odotan uutta kirjaa mielenkiinnolla. Toivotaan, että Warwickin seikkailut saadaan myös suomennetuiksi meidän fanien iloksi, vai mitä?😊

    VastaaPoista
  3. Ruotsin hovin asiat ovat jääneet kirjailijalta tarkastamatta, esim. prinssi Carl Philip ei ollut syntynyt vielä 1978.

    VastaaPoista
  4. Niinpä, harmillinen kukkanen on päässyt pujahtamaan tähän kirjaan. Tarkkaan olet kirjan lukenut!

    VastaaPoista