keskiviikko 6. toukokuuta 2020

Tommi Kinnunen: Neljäntienristeys

Kannen kuva: SA-kuva
Päällys: Martti Ruokonen
Tommi Kinnunen

Neljäntienristeys


WSOY

2014

334 sivua

Oma kirjahylly
Kirjaston ota, jätä, vaihda -kirjahyllyn antia
Kiitos sinulle, joka jätit!

Joskus kannattaa vilkaista siihen osaan kirjaston hyllymetrejä, jossa ovat ota, jätä, vaihda -kirjat. Minun löytöni on ollut aikoinaan Tommi Kinnusen Neljäntienristeys. Ilmestyessään tämä kirja aiheutti pienoisen kohun lukevan yleisön keskuudessa. Tätä Kinnusen esikoista luettiin tuolloin hyvinkin runsaasti. Tuota tuntuvaa kohinaa muistan seuranneeni hymyillen, mutta silloin se jäi mieleeni hautumaan. Tilaisuuden tullessa kirja siirtyi oitis kirjakoriini. Koronan aiheuttaman kirjastopaitsion johdosta se vihdoin tuli luettua. Hyvä niin, että luin - se todella kannatti ja sen parissa viihdyin hyvin.

Neljäntienristeys on hienosti koottu elämäntarinoiden kollaasi. Kerronta on vahvaa ja se laittoi oitis mielikuvitukseni liikkeelle ensi riviltä lähtien. Esikoiskirjaksi se on laadukas ja tasapainoinen, jossa teemat puhuttavat lukijaa. Tämä tarina ei junnaa paikoillaan. Siinä ei ole mielestäni mitään liikaa, eikä siitä oikein puutukaan mitään.

Kinnusen romaani jakautuu neljään osaan. Näissä neljässä osassa on kuvattu yhden perheen/suvun jäsenen elämänkaari - kukin omaansa He eivät ole saman sukupolven edustajia. Vaikka kirjan epilogi ja prologi yhdessä sulkivat tarinan, minun mieltäni jäi mietityttämään "Kuljettujen teiden" esittelysivulla olevat sivupolut. Minulle ei auennut se seikka, miksei nämä sivupolut löytäneet paikkaansa tekstiyhteydessä näiden teiden otsakkeiden alle? Mitähän minulta  nyt jäi huomaamatta?

Tässä kirjassa on paljon tuttuja sävyjä, joita itse olen kuullut oman sukuni tarinoissa. Jokaisessa maalaismiljöön suvuissa, joissa sukupolvet ovat asuttaneet tupaansa yhdessä tulee väistämättä sanomista anopin ja apen kanssa. Se on selvä asia. Talot ovat eläneet iät ja ajat omalla tavallaan, johon uusi tulokas on pakko sopeutua, jos haluaa yhteiseloa puolisonsa kanssa elää samassa talossa - siinä muun tohinan sivussa. Oma tupa on tuntunut vasta omalta, kun edellinen sukupolvi on saatettu haudanlepoon, ja muusta sisarrusparvesta on tehty selvä - oma tupa, oma lupa. Tästä Kaarinan osuus on oiva kuvaus, millaista se on ollut tai voinut olla.

Minua tässä kirjassa viehätti erityisesti pitäjänkätilö Maria. Ensinnäkin hän oli itsenäinen, vahvaluontoinen koulutettu nainen. Huomattavaa on että itsenäisyys oli silmiinpistävää siinä, että hän oli riippumaton kulkupelien suhteen. Hänellä oli oma polkupyörä. Se ei ollut tyypillistä maaseudulla. Ei lainkaan naisten omistamina. Pitkät hameet sotkeutuivat helposti pyörän ketjujen ja rattaiden väliin tuhonaikaan.  Hevoset olivat taas miesten juttuja, niihin ei ollut hameväellä kosketusta. Kylälle tai lähikaupunkiin matkustettaessa hevosvetosia rattaita ohjasti tietysti isäntä.

Toisaalta minua viehätti myös Marian ajatusmaailma ja asenne elämään. Sitä Kinnunen kuvaa hienosti tähän tapaan:

"Marian mielestä elämä on rakennus, jossa on monta kamaria ja salia ja jokaisessa monta ovea. Jokainen kulkee läpi keittiöiden ja kuistien ja etsii välikössä uudet ovet, eikä yksikään niistä ole oikea eikä väärä, sillä ne ovat vain ovia. Joskus ihminen saattaa huomata olevansa aivan eri paikasa taloa kuin minne aikoi alkujaan mennä." (mts. 61)

Tässä kirjassa rakennukset ja rakentaminen on elämän keskiössä. Suuri salaisuus kalvaa Onnia, joka vie mehut miehestä. Rakentaminen tuo lohtua. Jokainen sukupolvi jättää rakennukseen ja pihapiiriinsä väistämättä omat jälkensä.

Upea kirja, joka kestää aikaa. Suosittelen, jos et ole vielä lukenut.

8 kommenttia:

  1. Tämä on upea kirja. Olen lukenut myös Lopotin ja Pintin. Tänä vuonna ilmestyy uusi kirja, jota odotan kovasti.

    VastaaPoista
  2. Mai, nämä mainitsemasi kirjay menevät tämän kirjan myötä lukulistalle, kunhan kirjastot kunnolla aukeavat.

    VastaaPoista
  3. Tommi Kinnunen on hyvä kirjoittaja. Pidin tästä paljon ja tämä oli meillä lukupiirikirjana. Olen lukenut myös Lopotin ja Pintin. Kaikki hyviä! Suosittelen.

    VastaaPoista
  4. Kiitos Anneli. Sitä paremmalla syyllä menee lukupinojen kärkeen tai ainakin kärkipäähän, kun sinne kirjastoon pääsen🤗

    VastaaPoista
  5. Vasta nyt luin Neljäntienristeyksen, joka osui silmääni kirjaston palautushyllyllä. Todella väkevä lukukokemus. Marian tarina erityisen koskettava. Aikaisemmin olen lukenut Ei kertonut katuvansa ja nyt lukemista odottavat Lopotti ja Pintti.

    VastaaPoista
  6. Kiva, että sinäkin pidit tästä. Kinnunen on mainio kynäilijä.

    VastaaPoista
  7. Rakastan tätä teosta, se on taideteos!

    VastaaPoista