tiistai 28. huhtikuuta 2020

Colleen Mc Cullough: Okalinnut


Colleen Mc Cullough:

Okalinnut

The Thorn Birds

1977

Suomennos: Eva Siikarla

452 sivua

Femi, Suuri naistenkerho
Suuri Suomalainen kirjakerho

Ilmestynyt ensimmäisen kerran WSOY:n kustantamana 1978

Oman kirjahyllyn antia


On olemassa ledenda linnusta, joka laulaa vain kerran elämässään, suloisemmin kuin mikään muu olento maan päällä.

Tämä korona-aika on ollut meille kirjaston vakiokuluttajille aikaa, jolloin oma kirjahylly on pakko koluta edes jollain tavoin läpi, jos haluaa viettää aikaa kirjojen parissa. Tällä kertaa hyppysiin päätyi Okalinnut. Tuo kirja on kulkenut matkassani todella kauan - vuosi toisensa jälkeen kestäen monet muutot. Sen luin ensimmäisen kerran esiteini-ikäisenä. Silloin se järisytti omaa keskenkasvuista minäkuvaani isosti. Se on ollut yksi kirjahyllyni suurista helmistä. 

Clearyn perhe kokee mullistavan mahdollisuuden, kun Paddyn (perheen isän) sisar Mary Carson kutsuu vähävaraisen veljensä perheineen luokseen Australiaan. Mary on leski ja hän omistaa miehensä jälkeen yhden seudun suurimmista lammastiloista - Droghedan. Suuri tila tarvitsee nyt hoitajan. Perhe muuttaa Droghedaan ja asettuu tilanhoitajan taloon ison talon läheisyyteen. Clearyn perhe on suuri - kuusi veljestä ja Meggie vanhempineen. Kotiutuminen onnistuu hienosti, onhan perhe osittain katolilainen ja seudulla vaikuttaa pidetty pappi, isä Ralph de Bricassart.

Tätä kirjaa ovat tavanneet monet bloggaajat. Syystäkin. Mm. Hurja Hassu Lukija on ollut kirjan pauloissa jo vuonna 2014, ja hänen huomionsa on osunut samoihin asioihin, mihin minäkin kiinnitin omani. Henkilöhahmoissa Jassun mieleen oli Feen vanhin lapsi Frank, joka on hänen aiemmasta suhteesta. Miehestä, jota hän todella rakasti, mutta ei voinut/saanut elää elämäänsä yhdessä hänen kanssaan. Frankin hahmo on iso dilemma Clearyn perheelle. Toisaalta hän itse tunsi itsensä puolisisaruksiinsa nähden ulkopuoliseksi, mutta perheen naispuolisille jäsenille hän oli korvaamaton. Fee sai vanhimmasta lapsestaan apukädet perheen ruokahuollon pyörittämiseen, ja pikku Meggie sai häneltä sen sylin, jonka jokainen lapsi tarvitsee kasvaakseen!

Meggien kasvot. olivat turvoksissa ja kyyneleet valuivat pitkin poskia, hän tuijotti Frankia niin suurin ja murheellisin silmin että pojan kurkkua kuristi. Frank veti likaisen rievun taskustaan, pyyhki sisaren kasvot kömpelösti ja puristi tämän nenän sitten sen laskosten väliin. 
- Niistä.
Meggie totteli ja nikotteli äänekkäästi kyynelten alkaessa kuivaa.
- Fra-Fra-Frank, ne otti Agneksen minulta, hän niiskutti. Sen hi-hi-hiukset putosi alas ja kaikki peenet he-he-helmet katosi! Ne putosi ru-ru-ruohoon ehkä minä löydä niitä.
Kyyneleet alkoivat taas valua ja ne tipahtelivat Frankin kädelle, hän tuijotti märkää ihoaan hetken ja nuolasi sitten pisarat pois.
- No, meidän täytyy löytää ne. Mutta et sinä voi löytää mitään niin kauan kuin itket, ja mitä tuo lastenkieli merkitsee? En ole puoleen vuoteen kuullut sinun sanovan 'kaakki ja peeni' Niistä nyt nenäsi uudelleen ja ota sitten Agnes-raukka maasta. Se polttaa itsensä jollet pane sille vaatteita päälle. 

Toisalta minuakin mietitytti tämä isä Ralph, joka kävi omaa sisäistä kamppailuaan vakaumuksen ja miehisen olemuksensa kanssa. Jassua pohditutti katolilaisten pappien selibaatit, jotka erottavat heidät normimiehistä. Tuo on asia, joka kävi minunkin mielessäni. Tuo saavuttamaton rakkauden kokemus tuntuu olevan tässä kirjassa yksi vahva teema, joka koskettaa  muuten läpi koko henkilökaartin.

Tämäkin kirja kuuluu siihen sarjaan, jonka käsittely on haastavaa paljastamatta sen juonta sen enempää. Tuo juoni on vahvasti sidottu henkilöhahmoihin ja heidän välisiin suhteisiin ja jänniteisiin. Nämä ja luonnonkuvaus äänimaailmoineen on ehkä kirjan parasta antia. Niissä kirjailija on enemmän kuin onnistunut.

Tämä minun kirjani on ilmeisesti lyhennelmä tai jokin sen tapainen, sillä WSOY:n kustantamana tarinassa on reilut 650 sivua. Tuntuikin kirjaa lukiessani, että sen tunnelma ja kerronta ei ollut ihan sitä, miltä alku olisi antanut odottaa. Nyt kirjan loppu oli töksähtävä.

Tälle kirjalle annan vahvan lukusuosituksen. Se on oiva luettava kesämökkien rappusille saunanlämmityksen lomaan tai ihan kotisohvalle, kun haluat tehdä nojatuolimatkan Australian flora & faunan lumoavaan maailmaan. 

Vahva ja väkevä teos!

6 kommenttia:

  1. Okalinnut on ehdottomasti lukulistallani! Kerran jo aloitinkin sitä, mutta se jäi kesken, kun silloin oli helteinen kesä ja olin tosi väsynyt - ja kun paksut kirjat ovat muutenkin minulle haasteellisia. Kirja oli kyllä tosi kiinnostava sekä ihmiskuvauksen että Australian kuvauksen ansiosta. Joten suunnittelen kyllä koko ajan uutta yritystä! Tämän voisi hankkia ihan omaksi, niin saisi lukea rauhassa ajan kanssa.

    VastaaPoista
  2. Voi, ota ihmeessä se uudelleen lukulistalle. Mahtiopuksena painoakin alkuperäsivumäärällä on kyllä huomattava. Enpä tiedä löytyiskö tämä teos ääni- ja e-kirjaformattiin tekaistuna.

    VastaaPoista
  3. Tämä oli ihana, samoin tv-sarja Okalinnuista.

    VastaaPoista
  4. Mai, just näin. Aikaa kestävä tarina kaikin puolin.

    VastaaPoista
  5. Lainasin tämän kirjastosta jo kertaalleen, mutta koska painos oli ruma (ilmeisesti kansipaperit oli otettu pois ja kirjaston painos oli vain tylsä beigenvärinen), niin ostin tämän sitten nettiantikvariaatista itselleni. Ja ostamani painos tosiaan näyttää lyhemmältä kuin kirjaston painos, toivottavasti kyseessä on sama kirja? :o En ole tätä siis lukenut, mutta mieli tekee kovasti.

    VastaaPoista
  6. Miljatski, tämä kertomus on ihana. Joka kerran kun sitä lukee, siitä löytää aina jotain uutta näkökulmaa. Ota ihmeessä vaikka hetimiten luentaasi. Uskon, että varmasti pidät. Se on ajaton ja aikaa kestävä juttu.

    VastaaPoista