sunnuntai 26. heinäkuuta 2020

Imogen Kealey: Sankaritar

Imogen Kealey

Sankaritar

Liberation

2020

Suomennos: Maikki Soro

Minerva Kustannus
2020

382 sivua

Arvostelukappale
Kiitos kustantajalle


Tämä tarina on dokumenttiromaani Nancy Wakestä. Hän syntyi Wellingtonissa Uudessa-Seelannissa vuonna 1912 ja kuoli 2011 Lontoossa. Äidinpuoleisen tädin lahjoitusvaroin hän matkusti Yhdysvaltojen kautta Lontooseen päätyen lopulta Pariisiin, jossa oli kirjeenvaihtajana Hearstin sanomalehdessä 1930-luvulla. Olleessan juttumatkalla Wienissä ja Berliinissä hän oli nähnyt natsien hirmutöitä juutalaisia kohtaan. Noissa näyissä oli syntynyt halu taistella itse natsiaatetta vastaan, jos vain saisi siihen mahdollisuuden.

Kealeyn Sankaritar on hyvä kuvaus Nancyn elämästä vastarintaliikkeessä ja sen johtajana hetkeä ennen  liittoutuneiden nk. D-daytä, Normandian maihinnousua. Kealey kertoo mm. huikean elävästi Nancyn paosta, kun Gestapo alkoi epäillä häntä, ja hän joutui mustalle listalle. Hänen päästään luvattiin viiden miljoonan frangin palkko. Nancy sai myös toiminnastaan lempinimen "Valkoinen hiiri", sillä hänellä oli ilmiömäinen taito läpäistä natsien asettamat esteet ja tiesulut jäämättä kuitenkaan kiinni. 

Vuonna 1944 Nancystä tuli Lontoon ja Kapteeni Henri Tardvatin maquis-ryhmän yhdyshekilö. Hän koordinoi vastarintaliikkeen toiminnasta ennen D-daytä. Samalla Nancy rekrytoi liikkeeseen uutta jäsenistöä. Nancy oli myös luontainen johtaja. Hän johti attentaatteja saksalaisia asemia vastaan, ja oli mukana hyökkayksessä, jossa tuhottiin Gestapon Montluconissa sijainnut päämaja.

Kirjan vahva elokuvamainen kerronta saattaa järkyttää herkempiä lukijoita. Minullekin muutamien lukujen jälkeen oli pakko vetää henkeä, ja viedä ajatusmaailma ihan muihin asioihin, ennen kuin taas pystyin sisäistämään sitä maailmaa, jossa Nacy eli.

Sankaritar on "henkeäsalpaavan jännittävä viihderomaani naisesta, jonka rohkeus ja neuvokkuus tekevät hänestä yhden maailmansodan suurimmista sankareista"(kirjan takakansi.) Suosittelen sitä Sinulle, jos viihdyt agenttitarinoiden seurassa tai Sinua kiinnostaa II maailmansodan melskeet ja tapahtumat.

2 kommenttia:

  1. Mahtava nainen, rohkea ja kekseliäs. Ei onnistuisi minun luonteella. Olen varovainen ja välttelen vaaratilanteita.
    Tämän kirjan voisin lukea.

    VastaaPoista
  2. Mai, Nancy oli mahtava nainen. Rohkea, määrätietoinen, herätti kunnioitusta. Kirjan teksti muodostuu Kealeyn käsittelyssä helposti mielikuviksi ja ennen kuin huomaatkaan olet tekstin vanki. Mukavia lukuhetkiä tämän kirjailija kaksikon parissa.

    VastaaPoista