Bernhard Schlink: Lukija

Bernhard Schlink

Lukija

Der Vorlesser
1995

 

Suomennos: Oili Suominen
 

3. painos,
"pokkari"
 

 

WSOY
2009

 

224 sivua

 

 

Kirjastolaina

"Kun avaudumme

sinä minulle ja minä sinulle,

kun uppoamme

sinä minuun ja minä sinuun,

kun katoamme

sinä minuun ja minä sinuun.

 

Silloin minä olen minä

ja sinä olet sinä."

                                                        Michael Berg

                                                 (mts 63)

 

 

Oli eräs kuluvan joulukuun lauantai-ilta. Ajattelin, mitähän teksin? Mihinkään en viitsinyt mennä iltaani viettämään. Ulkonakin oli adventtiloskainen keli. Otin silloin läppärin syliini ja katsoin Yle Areenan elokuvatarjontaa. Pyöritin listaa edestakaisin ja huomasin Lukijan. Siinä linkin etusivussa komeilivat Kate Winslet ja David Kross. Se oli sattuma klikkaus - onnekas sellainen. Katsottuani tuon elokuvan, se vaivasi minua niin, että oli etsittävä tuo tarina kirjana eteeni, kun se kerran sellaisenakin on olemassa. Siltä istumalta eksyin oman kirjastoni verkkosivuille ja katsomaan, onko kirjaston kokoelmissa kyseinen kirja. On ja saatavilla. Keskiviikkona se oli jo minulla, josta paljastui uudestaan moniulotteinen ja koskettava tarina.

 

Se on Michael Bergin kertoma tarina Hannasta,  Hanna Schmitz - siitä kokemastaan ainoasta oikeasta elämänsä rakkaudestaan, jonka sisältöä hän ei voinut ennalta arvata.

 

Schlink on pukenut tarinansa kolmeen osaan: alun ihana rakkaustarina, riipaiseva oikeudenkäynti ja lopuksi aikuistuneen miehen pohdinta siitä, mitä Hanna on hänen elämälleen tehnyt. Itse koin tarinan alun kuin  Michael tavatessaan Hannan. En voinut kuvitellakaan, millainen nainen Hannan takaa löytyy.  Mutta onko tuo Michaelin kokema tunne a) toisen, jo elämäänähneen naisen hyväksikäyttöä, b) aito tunnetila, kun kaksi ihmistä sattumanvaraisesti löytävät yhteisen sävelen. Joka tapauksessa se on ja oli Michaelin ensi rakkaus, johon minä uin täysillä mukaan ja samastuin.
 

Jokaisessa rakkaustarinassa on aina se jokin, se juttu, mikä liimaa sen yhdessä kokeneet toisiinsa. Tässä tarinassa se on lukeminen.

 

Kesä oli meidän rakkautemme liitolentoa. Tai pikemminkin minun rakkauteni; Hannasta en tiedä mitään. Noudatimme edelleen samaa rituaalia: luentaa, suihku, rakastelua ja lepäilyä. (mts.75)

Tutustuessaan Hannaan Michael on vasta 15-vuotias koululainen. Hänen nupullaan oleva nuori rakkautensa palaa jo roihuten häntä parikymmentä vuotta vanhempaan Hanna Schmitziin, joka saa elantonsa rautiovaunun rahastajana. Kirjaansa Schlink on kuvannut parin kipunoinnin aistikkaana, mutta kuitenkin enemmän kuin alkuvoimaisena.

 

Näin jälkeenpäin ajatellen, (en silloin lukiessani tai elokuvaa katsoessani noteerannut tätä sen kummemmin),  kummaksun kirjailijan valintaa Hannan ammatiksi. Kun hän oli tuossa vaiheessa tarinaa luku- ja kirjotustaidoton, niin miten hän on voinut toimia rahastajana ratikassa. Vai onko niin, että lukutaidoton voi tunnistaa numeroiden merkityksen ja omata taidon ratkaista niiden avulla matemaattisia ongelmia, joita rahastaja kohtaa kunkin matkalaisen kohdalla. Näinkin tietysti voi olla, mutta itselläni tuo on vaikeaa sisäistää, koska olen matematiikan alkeellisimman asteen oppinut samoihin aikoihin kuin kirjainten merkityksen sanojen raaka-aineina, josta lukutaito kumpuaa. Ymmärrettävämpää olisi ollut,  jos Hanna olisi jo tarinan alkumetreillä toiminut ompelijana, mitä hän myöhemmin vankeusaikanaan teki tai vaikka ollut leipuri. Nuo taidot kun ovat mitä suurimmalta määrin käden taitoja, jotka hyvin siirtyvät sosialisaation avulla, mallista oppimalla, mestarilta oppipojalle.

Kirjan toisessa osassa kaikki muuttuu. Jos teoksen ensimmäinen osassa uppoudun Michaelin mielen maisemaan, olin tässä kirjan toisessa osassa osa Hannan kokemaa todellisuutta. En tiedä. Hanna oli kahden vaiheilla. Toisaalta häntä hävetti tuon onnettoman puutteen kohtaaminen, sillä tätä taitoa hän olisi kipeästi tarvinnut Siemenssillä toimiessaan. Siellä hän koki sen ahdistavana uhkana ja esti toimessa ylenemisen. Se sai hänet toimimaan niin kuin toimi. Toisaalta voi olla, että ihan sitä "totuutta", mikä Saksan kolmas valtakunta piti sisällään, ei ehkä ollut Hannalle ihan selvää systeemiin liittyessään. Ollessaan jo natsiaatteen sisällä, ylempien asteiden käskyvalta piti myös tämän vanginvartijana toimineen Hannan hiljaisena, muuten oma tontti olisi heilunut pahemman kerran. Tässä osassa ihmettelen sitä, miksi Hanna uhrasi niin paljon energiaa oman puutteen peittämiseen, vai hävettikö se häntä niin, ettei edes uskaltanut kohdata omaa vajavaisuuttaan ja tehnyt asialleen jotain.
 

Kirjan kolmannessa osassa katsoin Michaelin tarinaa jo ulkopuolisen näkökulmasta käsin. Minua herkisti tämän kolmannessa osassa kerrottu Michaelin Hannalle nauhalle lukemat kirjat, joiden avulla Hanna opetteli itse lukemaan ja kirjottamaan. Sitä Michael pohdiskelee tarinassa tähän tapaan:

 Alotin Odysseiasta. Luin sen, kun Gertrud ja minä olimme eronneet. Monina öinä nukuin vain muutaman tunnin; makasin valveilla, ja kun sytytin valon ja otin kirjan käteeni, silmäni painuivat kiinni, ja kun panin kirjan pois ja sammutin valon, makasin taas valveilla. Niinpä luin ääneen. Silloin silmät eivät painuneet kiinni. Ja kun yökaudet puoliummessa ajattelin avioliittoani ja tytärtäni ja elämääni ja kun noissa sekavissa, muistoista uniin liukuvissa ja piinaavia kehiä kiertävissä pohdinnoissa Hanna aina oli etualalla, minä luin Hannalle. Luin hänelle ääneen kasetteihin. (mts 189)

... 'Hän oppi lukemaan teidän avullanne. Hän lainasi kirjastosta ne kirjat, jotka te olitte lukeneet nauhalle ja seurasi sana sanalta, lause lauseelta kuulemaansa....' (mts. 212) 

Myöhemmin kanssakäyminen jatkui, kun Hanna vihdoin uskaltautui ottamaan kynän käteensä ja kirjoittamaan vaatimattomat lauseensa Michaelille viesteihin, joista Michael kertoo näin:

Ensi tervehdyksen jälkeen tuli lisää tasaisin väliajoin. Aina vain muutama rivi, kiitos, pyyntö saada kuulla lisää samaa kirjailijaa tai mielummin jotakuta muuta, huomautus jostakin kirjailijasta tai runosta, kertomuksesta tai romaanihenkilöstä, jonkin huomio vankilan elämästä..... Usein vasta Hannan huomautukset saivat minut huomaamaan onnenpensaat, kesäiset ukonilmat tai lintuparvet. (mts. 195)

Niin kuin tämän postauksen alkuun kirjoitin tämä on moniulotteinen teos. Vain pienen katsauksen sain mahtumaan näiden kappaleiden väliin. Tässä kirjassa on upotettu useita teemoja, joiden kautta kirjaa voi kahlata läpi ja sitä voisi edelleen tulkita. Siihen on sisäänrakennettu mm. syyllisyyden ja syyttömyyden kokeminen, rakkaus, petos, salaaminen, ja häpeä. Minulle tämä oli vahvasti kehityskertomus, jossa nuori teini-ikäinen poika varttuu aikuiseksi mieheksi. Kirja on kohtalokas monella tapaa, jossa on tumma sävy. Sen lukemista sinulle suosittelen.

Tästä on viimeinen kirja Helmet 2017 - lukuhaasteeseen. Tämä osuma menee kohtaan 32. Kirja on inspiroinut muuta taidetta/Muu taide on inspiroinut kirjaa.  Onhan tämän kirjan pohjalta tehty tuo kirjan lukemiseen innoittanut elokuva.

*****

 

 

Tästä tulee viimeinen tämän vuoden Luettujen kirjojen postaus. Kiva kun olette löytäneet tämän avoimen kirjapäiväkirjablogini ja toivatan teille kaikille:

 

Hyvää Uutta Vuotta!

 

2018