sunnuntai 21. lokakuuta 2018

Lucinda Riley: Enkelipuu

Lucinda Riley
Kannen kuva Shutterstock ja Alamy

Enkelipuu

The Angel Tree
2015

Suomennos: Hilkka Pekkanen

Bazar Kustannus Oy

597 sivua
 + kiitokset ja saatesanat
2018

Kustantajan esittelykappale!
Kiitos!

Enkelipuu on Lucinda Rileyn uusvanha kirja, jonka hän on kirjoittanut uudelleen. Ensimmäisen versionsa tarinastaan hän julkaisi vuonna 1995 nimellä Not Quite an Angel (silloisella kirjailijanimellään Lucinda Edmonds). Koirankorville ehtineen niteen sisältöä kirjailija muokkasi uudelleen niin dialogin kuin päähenkilöidenkin osalta. Lopputulema on mielenkiintoinen, joka vie mennessään.

Riley jakaa kertomuksen neljään osaan nykyaikaan - vuodentaitteeseen 1985, joka kulkee muiden lomassa - ja kolmen muun päähenkilön (Gretan oman, Cheskan ja tämän tyttären Avan) elämänkaaren seuraamiseen.

On kulunut vuosikymmen toisensa jälkeen, kun Greta oli lähtenyt Marchmontin kartanosta, joka sijaitsee Walesin kukkuloiden katveessa. On joulun alusaika, ja hän on saanut kutsun kartanoon joulunviettoon. Tuttu kartano, mutta Greta ei muista, millainen oli kartanon elämä, kun hän asui siellä. Vaellessaan kartanon mailla Greta löytää pienen lapsen haudan. Siitä alkaa langanpää, josta muotuu tämän jutun juuri.

Kirjalija kertoo laveasti Gretan tyttären elämästä, joka on railakasta menoa poikkeavan yksilön tavoin. On vauhtia ja vaarallisia tilanteita, joista tuta saavat myös tyttären, Cheskan, lähipiiri. Nyt jäin kahden vaiheille. Mielenkiintoinen henkilö omine painolasteineen on tämä Cheska, mutta minä olisin mielelläni lukenut enemmän Gretasta, hänestä itsestään. Nyt kaikki peilautui tavallaan Cheskan tekemisten kautta, joita porukalla joulupöydässä muisteltiin toistamiseen.

Kirja on hyvä valinta hämyisten iltahetkien lukulampun alle, jos lukuromaaneista muuten pidät. Liki kilon niteen suosittelen lukemaan kuitenkin sähköisessä muodossa. Itse luin sen nidottuna flunssaisena, joten painoa oli ihan tarpeeksi, kun voimat olivat muutenkin pois.

Lucinda Rileyn kirja löytää oman paikkansa myös Helmet-listalta. Siellä sen olen kohdistanut paikalle nro 46. Kirjan nimessä on vain yksi sana - Enkelipuu.

2 kommenttia:

  1. Enpä ole huomannutkaan, että Rileylta on ilmestynyt tällainen kirja, eli kiitos vinkistä. Olen lukenut Rileyn Keskiyön ruusun ja pidin siitä kovasti.

    VastaaPoista
  2. Hei Anneli. Minäkin luin keskiyön ruusun ja tykkäsin. Tässä on vähän toisenlainen ote, mutta mielenkiintoinen ja otteessa pitävä kirja. Pistäpä muistiin.

    VastaaPoista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...