perjantai 8. tammikuuta 2021

Kale Puonti: Milo

 Kale Puonti

Milo

Bazar kustannus

2021


Saatu kustantajalta


Kale Puonnin edellisen kirjan Mannin jälkeen hyrisin hiljaa tyytyväisyyttä, että kerrankin on Suomessa saatu dekkarikenttään sanataiteilija, jonka tuotos täyttää niitä toiveita, joita minä olen asettanut hyvälle tämän genren kirjalle. Tälläkin kertaa Puonti ei petä minua uudella kirjallaan.

Fatjon Milo on epäonninen albanialainen huumekiho, joka pahoinpiteli hotellissa alan naisen, muisteli tekemisiään kivisten seinien sisällä parin vuoden ajan. Hyvin kokoon kyhätty huumerengas jäi lapsipuolen asemaan. Onneksi kotipuolen mafiapomo Pollo-setä armahtaa ja antaa vielä uuden mahdollisuuden. Uuden henkilöllisyyden turvin on hyvä jatkaa keskeytynyttä pikku bisnestä. Tuo tulee näkyväksi myös Kaartamon ryhmäläisille Pesosta myöten.

Kun lukee Puonnin tekstiä, huomaa helposti, että tarinan takana on sananikkari, joka tuntee alansa kuin omat taskunsa. Puonnin teksti on tiivistä, vaivatonta ja siitä puuttuvat turhat krumeluurit, vatvomiset ja vatuloinnit. Aineksia olisi ollut asioiden enempäänkin pyörittelyyn. Onnekseen tähän kaskeen Puonti  ei tälläkään kertaa kompastu. Hänen tekstiään on muhevaa lukea. 

Uuttakin on jo luvassa. Syyskuussa ilmestyy Virkki, joka on kertomus kahdesta miehestä, joista toisesta tulee poliisi ja toisesta rosvo. Miten mustavalkoinen juttu on tulossa, sitä jään innolla odottamaan. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti