Max Manner: Matador

Kannen suunnittelu: Mika Tuominen

Max Manner

Matador

Bazar kustannus

2019

334 sivua

Kirjastolaina

Tämä Matador on kolmas Max Mannerin tuotannossa oleva kirja, jonka vihdoin ja viimein sain hyppysiini. Aiemmat kirjat, jotka olen häneltä lukenut ovat Mayra ja Kadotettujen kahvila. Mielenkiintoista oli tutustua tähän kirjailijaan, dekkaristi-Manneriin, Matadorin lehdillä.

Tätä kirjaa on luettu bloggareiden toimesta runsaasti. Minulle Matador avautui lukujumin jälkeen mielenkiintoisena teoksena. Ensinnäkin tuo sana matador saa jo minussa inhon puistatuksia aikaiseksi. En ole tämän espanjalaisen kansanperinteen suosija ja kannattaja. Kun Bazarin kirjakatalogia aikanaan kääntelin, ja näin esittelyn tästä kirjasta, en ollut varma, että se tulisi edes luetuksi. Tässä kuitenkin Hevosmiesten tietotoimisto on ollut aktiivinen ja pitänyt Matadorin nimeä tuoreena. Siitä on ollut puhetta enemmän kuin paljon erilaisten kirjallisuuspiirien yhteyksissä. Joten, jos halusin tietää, mitä dekkaririntamalla on luettu, ei auttanut muuta kuin laittaa itsensä ja toiveensa lähikirjaston odotusjonon hännille.

Kirjan rakenne on hieno - oikeammin nerokas. Siinä kuljetaan ikään kuin kahdessa tasossa periaatteella yleisestä yksityiseen. Kaiken juonen taustana toimii teema matador, joka silmästä silmään katsoo omalla areenallaan voimaa ja silmittömään uhoon piiskattua härkää, jolla ei ole mahdollisuutta paeta. Toisaalta taas ollaan vahvasti nykyajassa, jossa Harri tulee kidnapatuksi Saksaan "tutkimaan" kahdeksaa kaksoismurhaa, jonka tekijä/tekijät ovat katsoneet matadorin tavoin kohdettaan silmästä silmään, vailla uhriensa mahdollisuutta paeta. 

Täytyy todeta, että pidän Mannerin tyylistä punoa tarinaa, ja hänen tapaansa kuljettaa juonta. Kirjailijan tapa kertoa on kuin olisin itse kuvioissa mukana, milloin missäkin kärpäsenä katossa. Hänen tekstissään visualisuus ja toden tuntuisuus ovat valttia, jopa niin, että Max-koiran hännän heilautukset tuntuivat omassa pohkeissani, ennen kuin huomasin, että oma koirani oli tullut lepuuttamaan kirsuaan omaa polveani vasten. Täydestä moinen olisi mennyt ihan huomaamattani. 

Hyvä avaus Harri Hirvikallion tutkimuksiin!